keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta 2014!

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Saa nähdä mitä vuosi tuo tullessaan.
Ensimmäinen vuosi kun ei ammuttu yhtään rakettia. Toissapäivänä (30.12.-13) teloin itteni töissä hevosta viedessä ulos joten tää vuoden vaihde ollaan sitten sairaslomalla.
Vasse saanu vietellä vapaata nytten kun ei pysty oikein liikuttamaan (oikea käsi palo naruun ja hevonen hyppäs jalkapöydän päälle), mutta ehkäpä huomenna jo juoksutan sitä tai jotain.

Tän päivän vietin Bellan kanssa ja kuvailin sitä ja syötiin yhdessä ruokaa. Illalla kävin tekemässä iltatallin Vassen tallilla ja otin pojat sisälle jo seitsemän aikaa, ennen kuin porukka rupesi enempää ampumaan raketteja. Tosin ei onneksi pojat näyttäny hirveästi välittävän paukkeesta kun pääsin tallille.
Puolenyön aikaa kävin Bellan kanssa pihalla katsomassa raketteja. Onneks on koira joka ei välitä mitään paukkeesta, tärkeempää että pääsee kävelylle.


Vuodenvaihe meni rauhallisissa merkeissä, syötiin iskän ja Bellan kanssa ja katseltiin kun toiset ampui raketteja.
Bellaki ollu koko päivän väsynyt, on se vahtikoirana olo raskasta. 

Mutta joka tapauksessa hyvää uutta vuotta kaikille! (:

2 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta myös sinulle! Olen lueskellut blogiasi ja vaikuttaa todella kivalta =) Tuo sinun koirasi on todella söpö. Paranemisia myös!

    VastaaPoista
  2. Kiitos (: Kiva että tykkäät lueskella. Koitetaan parantua kovasti. Ei oo enää paikat kovin pahasti kipeät :3

    VastaaPoista